Parit vaihtoon – asiaa parinvaihdosta

Käsitykset rakkaudesta, parisuhteista ja seksistä ovat aina eläneet muutoksessa. Joskus ollaan oltu seksuaalisesti kovin avoimia, tämä avoimuus on toisessa ajassa tukahdutettu. Ollaan eletty aikaa, jolloin vain miehet ovat saaneet nauttia seksistä. On tullut aika, kun on tunnustettu, että naisetkin saavat nauttia seksistä. Kaikenlaista mahtuu matkan varrelle ja tulee vielä mahtumaan.

Nykyään ihmiset ovat monien asioiden suhteen paljon vapaamielisempiä kuin ennen. On kuitenkin olemassa vielä tabuja. Asioita, joita kaikki eivät hyväksy. Asioita, joita osa pitää perversseinä. Yksi näistä asioista on parinvaihto eli swinging. Parinvaihto herättää ajatuksia puolesta ja vastaan. Se on ajatuksena ja fantasiana kutkuttavan jännittävä, mutta tehdäänkö sitä oikeasti? Kyllä tehdään. Ajattelin selvittää, mitä ihmiset nykyään ajattelevat parinvaihdosta. Ensin kysyin omalta twitterkuplaltani onko parinvaihto perverssiä? Yhteensä 147 twitteristiä vastasi kyselyyni. Heistä 37% oli sitä mieltä, että parinvaihto on perverssiä ja 63% oli sitä mieltä, että se ei ole perverssiä. Tämä nyt ei ollut kaikista luotettavin tutkimus, joten tutkaillaanpas Finsex-tutkimusta, jonka otantaan kuului 6000 suomalaista miestä ja naista.

Finsex-tutkimuksessa kysyttiin vuosina 2007 ja 2015 kuinka perversseinä tai sairaina ihmiset pitävät tiettyjä asioita. Vuonna 2007 miehistä 42% vastasi, että parinvaihto on perverssiä ja  vuonna 2015 lukema oli 33%. Vuonna 2007 naisista 64% vastasi, että parinvaihto on perverssiä ja vuonna 2015 sitä piti perverssinä 49%. Vuosien varrella on tapahtunut asennemuutosta, mutta aika moni suomalainen pitää parinvaihtoa edelleen perverssinä toimintana. Se tulee listalla heti sadomasokismin ja julkisella paikalla tapahtuvan yhdynnän jälkeen. Tutkimuksen mukaan naiset kokevat useammat asiat perverssiksi kuin miehet ja nuoret ovat sallivampia ja ymmärtäväisempiä kuin vanhemmat ihmiset. Tässä tutkimuksessa osallistujat olivat 18 – 79-vuotiaita.

Mitä tarkoittaa parinvaihto?

Seksi ja seksuaalisuus merkitsevät eri ihmisille eri asioita. Seksuaalisuuteen kuuluu paljon asioita, kuten hellyys, halaukset, koskettaminen, suuteleminen ja yhdyntä. Seksi kuuluu parisuhteeseen, mutta jokainen pari voi itse määritellä, miten se siihen kuuluu. Jotkut ovat seksuaalisesti aktiivisia ja harrastavat paljon seksiä, toiset elävät läheisyyden ja kosketuksen voimalla. Joskus parisuhteessa voi olla vaikeaa ylläpitää alun intohimoa ja kipinää. Jos kipinä sammuu, ihmiset lähtevät helposti etsimään jännitystä suhteen ulkopuolelta. Mitä ihmiset sitten käytännössä tekevät? Yksi vaihtoehto on pettäminen, ei niin hyvä vaihtoehto, mutta valitettavan yleinen. Jotkut lähtevät etsimään seksielämäänsä uutta potkua parinvaihdosta.  

Wikipedia kertoi minulle, että parinvaihto on seksikumppanien vaihtoa kahden parin välillä niin, että kummankin parin kumpikin osapuoli harjoittaa seksiä toisen parin toisen osapuolen kanssa. Siinähän se oli tiivistetysti. Googlen avulla löysin kaksi parinvaihtoyhteisöä: Xperienceunited.com‎ ja finswingers.com. Rekisteröitymällä näille sivustolle voi luoda kontakteja muihin parinvaihtajiin ja saada tietoa erilaisista tapahtumista. Löysin myös sivun wildclub.fi, jonka kautta löytyi tietoa parinvaihdosta ja parinvaihtobileistä. Eli jos asia kiinnostaa, niin näiden sivujen kautta pääsee varmasti hyvin alkuun. Parinvaihtoa voi harrastaa erikseen järjestetyissä bileissä, jossa paikalla on paljon alan harrastajia. Toinen vaihtoehto on etsiä netistä pariskuntia, jotka ovat asiasta kiinnostuneita ja sopia treffi-ilta vaikka ihan neljästään.

Käytännön kokemuksia

Itselläni kun ei ole kokemusta parinvaihdosta, niin lähdin kylille huutelemaan onko jollain ja saisinko udella asiasta. No, sattumalta ja nopeasti löysinkin kohteen ja pääsin kyselemään parinvaihdosta käytännön kokemuksia. Haastattelin 30 -vuotiasta Villeä, joka harrastaa parinvaihtoa avovaimonsa Anun kanssa (nimet on muutettu). He ovat olleet yhdessä noin kymmenen vuotta. Muutaman vuoden seurustelun jälkeen he halusivat kokeilla jotain uutta ja harrastivat ensimmäistä kertaa kimppaseksiä. Tämä ei ollut mikään baari-illan jälkeinen päähänpisto, vaan sovittu juttu. Tämän jälkeen ajatus parinvaihtoon tuli tuttavien kautta, jotka jo ennestään harrastivat parinvaihtoa. Sekä Ville että Anu ovat seksuaalisesti aktiivisia ja kokeilunhaluisia, joten he lähtivät rohkeasti ensimmäisiin bileisiin jokunen vuosi sitten.

Ennen ensimmäisiä bileitä Villeä luonnollisesti mietitytti onko tämä hänen juttunsa, vaikka vahva tunne siitä olikin. Pieni jännitys piinasi, koska paikalla tulisi olemaan paljon ihmisiä, paljon alastomia ja estottomia ihmisiä. Moni on varmaan saanut parinvaihdosta tietynlaisen mielikuvan median, usein pornon kautta. Ennen bileitä Villen päässä pyöri monta kysymystä. Osaanko tehdä siellä mitään? Ovatko muut paremman näköisiä ja kokeneempia? Olenko riittävän hyvä? Mitä jos kukaan ei halua minua? Näihin tapahtumiin meneminen vaatii itseluottamusta, että siellä pystyy toimimaan. Jos ei ole sinut itsensä kanssa, niin alkuun pääseminen voi olla vaikeaa.

Ennen bileisiin lähtöä Ville ja Anu tekivät omat säännöt iltaa varten, tämä on erittäin tärkeä asia illan onnistumisen kannalta. Etukäteen kannattaa myös keskustella siitä, miten ilmaista toiselle jos ajatukset vaihtuvat kesken illan ja haluaa muuttaa sääntöjä. Villellä ja Anulla oli kaksi sääntöä: liikutaan koko ajan yhdessä ja tutustutaan illan aikana ihmisiin ihan kaikessa rauhassa. Ensimmäisellä kerralla on hyvä ottaa rauhassa, katsella ja kuulostella minkälaista porukkaa ympärillä on. Jos bileissä tuleekin tunne, ettei halua harrastaa seksiä muiden kanssa, niin siellä on mahdollisuus vain katsella ja keskustella ihmisten kanssa tai harrastaa seksiä vain oman kumppaninsa kanssa.

Party on!

Parinvaihtobileisiin ei pääse ihan kuka vaan kävelemään sisään. Järjestäjä ottaa ilmoittautumisia esimerkiksi sähköpostin kautta ja mukaan pääseville lähetetään kutsu, jossa kerrotaan bileiden sijainti ja muut iltaa koskevat oleelliset tiedot. Jotkut järjestäjät pitävät etukäteen tutustumistilaisuuden, jossa he etukäteen tapaavat mukaan haluavat parit. Ville kertoi, että heidät otettiin hyvin ja lämpimästi vastaan. Uusia kävijöitä kohtaan löytyy aina uteliaisuutta ja mielenkiintoa. Ilmapiiri bileissä oli Villen mukaan rento ja luottamuksellinen. Häiriökäyttäytymiseen Ville ei ole törmännyt, ihmiset ovat käyttäytyneet hyvin ja toisiaan kunnioittavasti.

Bileissä on sääntöjä, joista pidetään kiinni. Monet haluavat pitää tämän harrastuksen salassa, joten kaikkia sitoo salassapitovelvollisuus. Ulkopuolisille ei kerrota illan tapahtumista tai siitä, ketä siellä on ollut. Illan aikana ei oteta kontaktia ulkopuolelle eikä oteta kuvia, joten puhelimet jätetään autoon. Turvaseksiin suhtaudutaan vakavasti, kondomia ja suuseksisuojaa on käytettävä. Suojaimia sekä liukuvoiteita on talon puolesta sijoiteltuna tapahtumapaikan huoneisiin käden ulottuville. Yksi tärkeä sääntö on, että kaikkeen pitää kysyä lupa. Jos olet edellisissä bileissä harrastanut jonkun ihmisen tai parin kanssa seksiä, se ei tarkoita, että voisit seuraavalla kerralla hyökätä heti kimppuun. Aina edetään luvan kautta. Joskus tulee myös hetkiä, jolloin lupaa ei saa ja silloin vaan siirrytään tilanteesta takavasemmalle. Jos sääntöjä ei noudata, seurauksena voi olla porttikielto bileisiin.

Tunnelma bileissä on siis rento ja ihmiset ovat kovin estottomia. Alkuun vähän katsellaan ja kuulostellaan tilannetta, keskustellaan kiinnostavien ihmisten kanssa. Illan edetessä alkaa vaatteet vähenemään ja porukka lähenemään toistensa kanssa. Pukeutuminen parinvaihtajilla on usein eroottista, mutta siitä ei tarvitse ottaa stressiä. Loppuillasta ihmiset voivat kävellä alasti väkijoukon keskeltä huoneista suihkutiloihin, eikä kukaan kiinnitä siihen mitään huomiota. Bileissä se on täysin luonnollista.

Ketä bileissä käy?

Bileissä käy ihmisiä laidasta laitaan. On lääkäreitä, siivoojia, opettajia, liikemiehiä ja sairaanhoitajia. Tosin Villen mukaan taustojen kysely ei ole bileissä mikään pääasia, ne ovat toisarvoisia juttuja kun päällimmäisenä mielessä on uudet kokemukset ja hyvä seksi. Bileissä kaikki ovat samalla viivalla, hakemassa elämyksiä ja jännitystä elämäänsä.

Pääsy bileisiin on yleensä vain pareilla ja sinkkunaisilla. Parin ei tarvitse olla toisiinsa sitoutuneita eli bileisiin voi mennä vaikka kaverukset, jotka harrastavat seksiä. Joissain bileissä on mukana myös yksittäisiä varamiehiä. Kysyin Villeltä pelottaako jos bileissä tulisi vastaan tuttuja. “Ei pelota, asia on ajateltava niin, että se tuttu on siellä täysin samalla asialla kuin mekin ja tästä ei muissa yhteyksissä puhuta. Kaikki bileissä ymmärtää pitää asiat yksityisinä”.

Parinvaihto – parisuhteen pelastus?

Parinvaihdossa harrastetaan seksiä muiden kanssa luvallisesti. Ville epäili, että tämä voi joillain auttaa uskollisuuteen parisuhteessa, ainakin näin on käynyt hänen omalla kohdallaan. Jos molemmilla on tarve päästä harrastamaan seksiä toisten ihmisten kanssa, niin tämä voisi olla ratkaisu. Yleensä parinvaihto riittää täyttämään tämän tarpeen, eikä tarvitse salaa pettää kumppaniaan. Swingaaminen voi parhaassa tapauksessa tuoda parisuhteeseen kaivattua potkua, mutta jos on ongelmia, niitä se ei korjaa. Todennäköisesti vaan huonontaa tilannetta. Jos on valmiiksi eron partaalla, niin parinvaihto voi olla viimeinen niitti suhteelle.

Parinvaihto voi toimia parisuhdetta vahvistavana asiana. Jaettu fantasia kumppanin kanssa voi lisätä seksuaalista kokemusmaailmaa, on lupa seikkailla sovitusti, yhdessä. Yhteisten fantasioiden jakaminen voi lähentää suhdetta ja tuoda seksielämään ihan uusia ulottuvuuksia. Motiivit pitää olla oikeat parinvaihtoon lähtiessä, siihen ei voi lähteä toisen painostuksesta. Vain toisen halusta mukaan lähteminen aiheuttaa usein mustasukkaisuutta ja mielipahaa. Ville ja Anu eivät ole koskaan kokeneet mustasukkaisuutta toisistaan ja tämä tuntuu toimivan heillä erinomaisesti. Ville haluaa jatkaa tulevaisuudessakin tämän parissa, parinvaihto osoittautui omaksi jutuksi.

Sun juttu?

Parinvaihto on varmasti loistava vaihtoehto pareille, jotka ovat seksuaalisesti aktiivisia ja kokeilunhalusia. Se vaatii paljon rohkeutta ja itseluottamusta, mutta onnistuessaan siitä saa uusia elämyksiä ja toivottua kipinää parisuhteeseen. Kaikille se ei tietenkään sovi. Moni voi fantasioida siitä, mutta käytännön toteutus jää tekemättä. Kaikki eivät halua jakaa omaa kumppaniaan muiden kanssa ja tämä aiheuttaisi vaan ylimääräistä kitkaa parisuhteeseen. Olisiko parinvaihto sun juttu?

 

Hyvää elämää, meille kaikille

Tähän toivotukseen päättää jokaisen keikkansa Jarkko Martikainen, hieno tekstittäjä ja ihminen.

Mitä sitten on hyvä elämä? Onko se asuntolaina, omakotitalo, lapset, puoliso ja koira? Vai onko se sitä, että on kissa, iltayhdeksän uutiset ja sukankudin?

Itse ajattelen, että se on eri elämänvaiheissa erilaista. Jossain kohtaa se on sitä, että tilillä on vielä viisi euroa rahaa, saa ostettua puurohiutaleita ja selviää seuraavaan palkkapäivään, jossain toisessa kohtaa sitä, että saa laittaa vessanoven kiinni ja käydä pissalla rauhassa. Tai sitä, että saa vielä kerran pitää kädestä ja silittää poskea.

Kenenkään elämä ei ole sellaista, että jos nyt valitsen näin, pääsen pisteestä A pisteeseen B kulkematta lähtöruudun kautta ja ilman yhtäkään vastoinkäymistä. Koska elämä yllättää aina ja harvoin mikään menee, niinkuin on suunnitellut, eikä se ole pelkästään huono asia.

Monelle hyvä on sitä, että asioita voi jakaa ja tehdä jonkun kanssa. Harva tahtoo olla aina ja ikuisesti yksin. Kun parisuhde syystä tai toisesta päättyy, voi tuntua siltä, ettei ikinä enää. Lähden nunnaluistariin ja sirottelen tuhkaa päälleni. Ja se on ihan ok. On luinnollista surra sitä, mikä päättyi, yhdenlainen elämä. Mutta siitä aukeaa myös uusi, joka on mahdollista rakentaa ihan omaksi ja omannäköiseksi hyväksi elämäksi.

Uusi on usein pelottavaa. Saattaa olla että on ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa pitää osata jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Ja jo se ettei sitä mikä oli, enää ole voi lamaannuttaa.

Toinen puoli on kuitenkin se, että mikä tahansa on mahdollista. Loistava tilaisuus pysähtyä pohtimaan, millainen on oma hyvä elämä, mitä siihen haluaa ja mitä ei.

Onko tämä se kohta, jossa aloittaa haaveilemansa harrastuksen, toteuttaa suunnittelemansa matkan tai sitten ihan vaan on ja ihmettelee. Koska ei ole pakko jos ei haluu.

Toki elämässä on monia pakkoja, joista ei pääse irti vaikka päällään seisoisi, mutta niiden puitteissakin on mahdollisuuksia vaikka mihin.

Itse olen elänyt vaiheen, jossa parasta ikinä oli hakea kuivat pyykit kuivauhuoneesta. sai olla kymmenen minuuttia yksin ja ehti kuunnella neljä biisiä ihan täysillä.

Usein kuulee, että omaan itseen keskittyminen on itsekästä. Siinä että kuuntelee itseään, tekee valintoja ja asettaa rajoja oman tahtonsa mukaan, ei ole mitään väärää, Koska vain yksi elämä ja vain yksi sinä. On mahdollista olla hyvä puoliso, hyvä vanhempi, hyvä ystävä ja toteuttaa se kaikki niin, ettei toimi itseään vastaan.

Monesti törmää myös määrittelyihin, mikä on hyvää, mikä on menestystä, mistä pitäisi iloita.

Ei tarvitse mahtua mihinkään lokeroon. On aivan ok olla haluamatta omakotitaloa ja koiraa, on ok myös haluta ne. On ok nauttia lauantai- illasta heilutellen varpaita sohvalla, on ok lähteä tanssimaan, on ok halua tulla sidotuksi seksin aikana, on myös täysin ok olla haluamatta. On ok tehdä asiat niinkuin itse tahtoo ja niinkuin itsestä hyvältä tuntuu.

Äitinä, ystävänä ja ammattilaisena minulle on aina ollut tärkeintä vapaus. Se että saa valita.

Hyvää elämää, meille kaikille.

Kirjoittajana Hanna

Sinkkujen päivä

Olettekos kuulleet sinkkujen päivästä? Sitä juhlitaan tänään sunnuntaina 11.11.2018. Tänään juhlitaan myös isänpäivää eli tässä samalla onnea kaikille iseille, olette mahtavia. Omalle isille terkut sinne pilven reunalle. Mutta takaisin sinkkujen päivään. Tänään juhlistetaan sinkkuutta, tämä perinne on saanut alkunsa jo 90-luvulla Kiinassa. Päivää on alunperin juhlistettu sinkkupiireissä tapaamalla ystäviä ja bilettämällä. Tämä on ollut sinkkujen vastaisku romantilliselle ystävänpäivälle. Myöhemmin sinkkujen päivästä on tullut kulutusjuhla, kuten Black Friday, joka koittaa parin viikon päästä. Verkkokaupat ovat pullollaan hyviä tarjouksia ja sinkut voivat hemmotella itseään materialla ja juhlistaa sinkkuuttaan. Löysin netistä ainakin hotellitarjouksia, vaatteita, kodinkoneita, elektroniikkaa, seksivälineitä ja paljon muita alennustuotteita. Maailmalla sinkkujen päivästä on tullut jopa vuoden suurin ostospäivä. Itse en aio ostaa mitään, koska en tarvitse mitään.

Pidän ajatuksesta, että on olemassa sinkkujen oma päivä. Päivää voisi juhlistaa ja  järjestää erilaisia tapahtumia, joissa sinkut voivat tavata toisiaan ja ystävystyä. Tällöin voi esimerkiksi pysähtyä miettimään omaa sinkkuuttaan, syitä miksi on sinkku, onko sinkku omasta tahdostaan vai hakeeko kiihkeästi parisuhdetta. Päivän kääntyminen kulutusjuhlaksi ei minua liiemmin viehätä. En kuitenkaan kiellä itseltäni, ettenkö ostaisi jotain sinkkujen päivän alehässäköistä, mutta ostan vain jos tarvitsen jotain. En osta mitään turhaa siksi, että halvalla lähtee.

Sinkkuuden hyvät ja huonot puolet

Mietin muutama viikko sitten mikä siinä parisuhteessa pelottaa -kirjoituksessani, mitä hyvää sinkkuvuodet ovat tuoneet tullessaan, joten en enää tähän avaa omia ajatuksiani asiasta. Olen aina halunnut käyttää lähteenä vauva.fi ja muita ihania keskustelupalstoja, ja nyt teen sen, because I can. Kävin siis netissä tiirailemassa muiden sinkkujen ajatuksia elämästään. Kirjoituksia ja mielipiteitä löytyi laidasta laitaan, osaa sinkuus ahdisti, osa taas ei vaihtaisi sitä enää ikipäivänä parisuhteeseen. Nuoria sinkkuja, jotka eivät ole vielä löytäneet sopivaa kumppania ahdisti se, ettei löydä koskaan ketään, eikä tämän myötä voi perustaa haluamaansa perhettä. Osalla oli lapsuudestaan ikäviä kokemuksia ihmissuhteista ja kokivat tämän esteeksi parisuhteen muodostamiselle. 

Sitten löytyi hieman vanhempien sinkkujen kirjoituksia ja nämä olivat pääasiassa hyviä kokemuksia sinkkuudesta. Monella oli takana pitkä parisuhde ja ero, joku oli miettimässä eroa kun menojalka on alkanut vipattamaan. Eräs kirjoittaja toivoi, ettei rakastu enää koskaan, koska sinkkuna elämä on niin vapaata. Sinkkuuden hyviä puolia tuli vastaan seuraavia:
– saa järjestää omat aikataulunsa ihan itse
– kodin voi sisustaa mieleisellään tavalla
– ei  tarvitse tehdä kompromisseja kenenkään kanssa
– matkalle voi lähteä koska vaan, jos rahatilanne ja työt sen sallivat
– ulos juhlimaan voi lähteä vapaasti
– voi flirttailla ja tanssia kenen kanssa haluaa
– ei tarvitse miettiä mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä
– sinkkuna et ole tilivelvollinen kenellekään
– kukaan ei vahdi mihin menet ja kenen kanssa
Tämä voisi olla tällainen 9 syytä miksi olen sinkku listaus.

Sinkkuudessa on myös huonot puolensa. Näistä nousi esiin, että sinkkuilu on yksinäistä, ahdistavaa ja masentavaa. Sinkut kaipaavat läheisyyttä, turvallista kainaloa, johon käpertyä. Olisipa joku, joka rakastaa ja jonka kanssa perustaa perhe. Läheisyyttä ja seksiä sinkut hakevat usein baarista tai nykyään esimerkiksi tinderistä. Joskus löytää seksiseuraa, joskus ei. Sinkuilla on myös säännöllisiä seksisuhteita, joko toisen sinkun kanssa tai varatun kumppanin kanssa. Näillä sinkut tyydyttävät läheisyyden ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta.

Bileet pystyyn

Miten aiot juhlia sinkkujen päivää? Näkemällä sinkkuystäviä? Ostamalla alennustuotteita netistä? Varaamalla itsellesi matkan? Itse juhlistan menemällä saunaan rentoutumaan, siskon kanssa leffaan ja päivä huipentuu sohvalla viltin alla kera jäätelön. Nautin tänään vapaudesta, rauhasta ja hiljaisuudesta. Ehkä vähän käyn vielä vilkaisemassa netistä löytyykö jotain hyviä tarjouksia. Hyvää sinkkujen päivää, nauttikaa itsestänne!

Seksitaudit

Seksitaudit tarttuvat, jos et käytä kondomia. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta ja jokaista on varmasti tässä asiassa jo peruskoulussa valistettu. Kuitenkin moni jättää käyttämättä kondomia, vaikka vastassa olisi täysin uusi ja vieras kumppani. Miksi näin? Koottuja selityksiä löytyy paljon: kondomi ei tunnu hyvältä, tuntemus ei ole kortsun kanssa niin hyvä, ei siinä huumassa ehtinyt kortsua etsimään, mehän harrastettiin vaan suuseksiä, kummallakaan ei ollut kortsuja, kumppani oli niin luotettavan oloinen, että eihän sillä mitään tauteja voi olla. Seksitaudit voivat tarttua suojaamattomassa emätin- ja anaaliyhdynnässä, suuseksissä ja jos käytetään seksivälineitä yhdessä kolosta toiseen. Jotkut seksitaudit tarttuvat veren välityksellä. Kun aloin kirjoittamaan tätä juttua, päätin melkein heti lähteä myös itse käymään seksitautitesteissä. Tuleepahan sitten kirjoituksesta taas vähän henkilökohtaisempi 😉

Seksitautitestaus

Jos mieleen hiipii aavistus, että sinulla voisi olla seksitauti, kannattaa lähteä ripeästi testeihin. Pelko voi tulla esimerkiksi silloin, jos kondomi on hajonnut yhdynnän aikana tai sitä ei ole käytetty ollenkaan. Seksitaudit voi käydä testauttamassa esimerkiksi omalla terveysasemalla, siellä se on ihan ilmaista. Toimintatavat ja suhtautuminen voivat vaihdella. Joissain paikoissa testeihin on vaikeampi päästä, jossei ole oireita, näytteiden oton tarpeellisuutta kyseenalaistetaan. Joissain paikoissa on palvelu, jossa näytteenottovälineet toimitetaan pyynnöstä kotiin, näyte viedään labraan ja vastaus tulee tekstiviestinä. Myös yksityisellä puolella tehdään testejä, mutta siitä saa sitten jo maksaa rahaa. Olen työskennellyt hoitoalalla ja tunnen oman kaupungin julkiselta puolelta paljon hoitajia, joten aavistin törmääväni johonkin tuttuun, jos lähtisin sinne seksitauteja testaamaan. Kuitenkin lähdin julkiselle puolelle, koska yksityisellä olisin saanut pulittaa samoista testeistä 92 euroa. Miksi sitten en halua törmätä tuttuihin? Miksi haluaisin hoitaa tämän mahdollisimman salassa kaikilta? Minulle seksitautitestaukseen meneminen ei ole yhtä helppoa kuin esimerkiksi hemoglobiinin mittaukseen meneminen. Koin, että se on noloa ja häpeällistä. Seksitautitestauksen tulisi olla kaikkialla helppoa ja vaivatonta, ettei ainakaan asian vaikeuden tai nolouden takia jäisi taudit testaamatta.

Soitin maanantaina omalle terveysasemalle, syke hieman kohosi ja tilanne oli jännittävä. Puhelimeen vastasi tuttu hoitaja, olin tähän jo henkisesti valmistautunut. Lyhyet kuulumiset ja sitten kysyin, voisitko laittaa minulle pyynnön seksitautitesteihin. Vastaanotto oli erittäin asiallinen ja kannustava; onko ollut mitään oireita? Otetaanko sekä virtsasta että verestä? Ajattelin, että otetaan koko setti kun tähän on ryhdytty. Hoitajilla on vaitiolovelvollisuus, joten olin luottavaisin mielin, ettei asiani leviä kylille. Paitsi nyt kun tästä julkisesti kirjoitan, niin voi olla että joku saa tästä projektistani vihiä.

Seuraavaksi laboratorioon. Odotushuoneessa tunsin, että otsassani lukee: olen menossa seksitautitesteihin. Tuntui, että kaikki tuijottavat minua. Sitten huomasin istuutuneeni seinällä olevan television alle ja ihmiset tuijottivat aamupäivän ohjelmatarjontaa yläpuoleltani. Olen turvassa, kukaan ei tiedä mitä kokeita minulta otetaan. Kerroin heti näytteenottajalle tekeväni artikkelia seksitaudeista ja samalla teen tässä sinkkunaisen vuositarkastusta. Näytteenottaja kertoi, että seksitautitestauksia tehdään nykyään paljon ja se näkyy labran arjessa. Klamydiapissan tuominen labraan on 16 – 20 –vuotiailla tytöillä kovin yleistä ja tytöt tulevat usein paikalle kaverinsa kanssa. Ymmärrettävää, paras kaveri antaa tukea ja turvaa jännittävässä tilanteessa. Nuoret eivät kuulemma suuremmin häpeile tai noloile testauksessa, yksi koe muiden joukossa. Hieman vanhemmille, kuten esimerkiksi 37 –vuotiaalle hoitotyön opettajalle tilanne voi olla paljon nolompi. No, minulta otettiin verestä HIV, virtsasta klamydia ja tippuri. Nyt alkaa se kaikista jännittävin osuus eli tulosten odottelu.

Testeissä käymiseen voin kannustaa kaikkia, jotka vähänkin epäilevät tartuntaa. Testaaminen käy nopeasti, ammattilaiset hoitavat tilanteen luontevasti, asiallisesti ja luottamuksella. Kukaan ulkopuolinen ei saa prosessin aikana tietää, että sinulta ollaan tutkimassa seksitauteja. Kaikelta tältä voi tietysti välttyä käyttämällä aina kondomia, kun harrastelee seksitilanteita.

Mikä pelottaa eniten?

HIV. Seksitaudeista minua eniten pelottaa HIV. Ennen HIV oli pelottava sairaus, liitin siihen läheisesti kuoleman. HIViin on nykyään tehokas lääkehoito, joka laskee elimistön virusmäärän niin alhaiseksi, että ihminen pysyy terveenä. Virus ei kutenkaan poistu elimistöstä koskaan eli lääkkeitä joutuu syömään loppuelämän ajan. HIV-positiiviset voivat nykyään elää täysin normaalia elämää. Tehokkaan lääkityksen ansioista hiv-positiiviset eivät ole tartuttavia suojaamattomassakaan seksissä jos virusmäärät ovat alhaiset. Ilman lääkehoitoa HIV etenee, elimistön puolustuskyky heikkenee ja viimeisenä tulee AIDS-vaihe. Freddie Mercury oli yksi AIDSiin kuolleista. Hän sai diagnoosin vuonna 1987, hän ei kertonut asiasta kenellekkään, ei edes ystävilleen. Mercury kuoli 24.11.1991. Hän oli kertonut sairaudestaan vain päivää aiemmin. Onneksi nykyään HIViin on tehokas lääkehoito, tätä olisin toivonut myös Mercurylle ja muille AIDSiin menehtyneille aikoinaan. Nykyään AIDS-kuolemia on, mutta ei niin suurella prosentilla kuin ennen.

HIV tarttuu suojaamattomassa emätin- ja anaaliyhdynnässä, suojaamattomassa suuseksissä ja veren välityksellä. Hiv-positiiviselta äidiltä sairaus voi tarttua lapseen raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana. HIV-testi otetaan verestä.

Klamydia ei minua niinkään pelottanut, mutta se on Suomessa yleisin seksitauti, joten se voisi olla todennäköisin. Klamydiasta voit pysytellä erossa käyttämällä kondomia ja suuseksisuojaa kiihkeimmissäkin seksitilanteissa. Suurin osa klamydioista on oireettomia, varsinkin naisilla. Jos oireita tulee, naisilla voi olla runsaampaa valkovuotoa, virtsan kirvelyä ja ylimääräistä veristä tiputteluvuotoa. Jos tulehdus leviää kohdun limakalvolle, voi ilmetä myös alavatsakipua. Miehillä oireina voi olla virtsaputken kirvelyä ja vuotoa. Koska klamydia on usein oireeton, se edistää taudin leviämistä keskuudessamme.

Klamydianäyte otetaan virtsasta ja tulokset saa 2 – 5 päivän kuluttua. Jos tulos on negatiivinen, voit leipoa vaikka kakun ja juhlia negatiivisuuttasi. Positiivinen tulos tietää käyntiä terveysasemalla ja maksutonta antibioottikuuria. Vuonna 1995 Suomessa oli 8033 klamydiatapausta ja vuonna 2017 tapauksia oli 14 462. Nousujohteinen on siis ollut klamydian ura varsinkin nuorten keskuudessa, suurin osa tartunnoista todetaan 15 – 29 –vuotiailla. Kouluissa puhutaan nykyisin paljon seksitaudeista ja niiden ehkäisystä, monessa koulussa ajetaan kondomiajokortti, jopa pimeän ajona. Siitä huolimatta klamydian esiintyvyys on vuosi vuodelta lisääntynyt. Tietoa asiasta varmasti on, mutta käytännön toteutus ontuu.

Tulokset

Tulosten odottelu oli tämän prosessin kamalin vaihe. Mitä jos minulla on HIV tai klamydia? Kaikenlaiset ajatuksen valtasivat mielen muutaman päivän aikana. Negatiiviset tulokset terveysaseman tutulta hoitajalta olivat tämän viikon positiivisin asia. Kakkua en leivo, mutta huomenna poksautan skumppapullon negatiivisuuteni kunniaksi. Aina on hyvä syy juhlia.

 

Mikä siinä parisuhteessa pelottaa?

Kolme vuotta sinkkuilua takana, en tiedä pitäisikö sitä juhlia vai surra. Ajattelin ainakin pysähtyä hetkeksi ja miettiä syitä sinkkuilulle. Miksi olen sinkku? Miksi sitä oikeaa ei ole löytynyt? Haluanko löytää sen oikean? Onko minulla liian suuret odotukset kumppanin suhteen? Onko minulla sitoutumiskammo? Kukamitähä?

Mitä hyvää sinkkuvuodet ovat tuoneet? Ensin tulee mieleen vapaus, saan mennä ja tulla miten haluan, minun ei tarvitse selitellä menojani kenellekään. Olen reissannut paljon, yksin tai ystävien kanssa, tavannut uusia ihmisiä ja tehnyt muistoja kiikkustuoliajoille. Olen nauttinut hetkestä, murehtimatta huomista. Olen elänyt. Välit lasten isään ovat hyvät, nautin hyvin toimivasta viikko-viikko lasten systeemistä, homma sujuu ja lapset ovat tyytyväisiä. Ajoittain kuulen lapsilta kysymyksen: äiti, voisitko hankkia poikaystävän? Vastaan varmoin mielin: en, vielä ei ole sen aika ja äiti on onnellinen juuri näin teidän kanssa. Lapset yrittävät ymmärtää.

Olen kolmen vuoden aikana tottunut vapauden tunteeseen, mutta toki kaipaan joskus läheisyyttä ja kumppanuutta. En ole aiemmin ollut sitoutumiskammoinen, minulla on  takana kaksi pitkää parisuhdetta. Nyt olen huomannut itsestäni sitoutumiskammoisia piirteitä, vapauden menetys pelottaa. Onko tässä nyt lähdettävä miettimään tätä lapsuuden varhaisen vuorovaikutuksen kautta vai aiempien parisuhteiden? En lähde nyt sille tielle, mietin tätä vähän kevyemmin.

Treffailu

Olen käynyt kolmen vuoden aikana treffeillä, monillakin. Treffeille meno oli aina jännittävää. Mietin minkälainen ihminen on vastassa, sujuuko jutustelu, löytyykö huumoria, tykkääkö hän musiikista ja jaetaanko samanlaiset arvot. Kyllästyin treffailuun aika nopeasti, en jaksa aloittaa samaa kertomusta itsestä, työstä, harrastuksista ja haaveista. Ja sitten vielä kyselen samat asiat treffikumppanilta. Jos ei kemiat treffikumppanin kanssa natsaa, niin treffit voivat olla kovin kiusalliset ja tuskalliset.

Minulla on ollut pääosin hyviä treffejä ja olen tavannut mukavia ihmisiä, mutta yleensä treffit ovat jääneet ensitreffeiksi. Jos olen tavannut saman ihmisen toiseen kertaan, puhutaan jo aika vakavasta treffailusta. Ehkä pelkään tunteita, suhdetta ja suhteessa epäonnistumista. Tai sitten en ole vielä tavannut ihmistä, joka vie jalat alta ja kantaa minut suhteeseen. Olen kyllä törmännyt sinkkuaikoina tunteisiin, olen ihastunut ja onhan se mahtavan voimaannuttava tunne. Tunteiden lomassa tulee kuitenkin aina sivulause, joka alkaa sanalla mutta. Ihana tyyppi, mutta….. Olen mestari muttien löytäjä. Olen kokenut myös kiintymystä kolmen vuoden aikana ja miettinyt onko minulla jopa rakkauden tunteita, mutta tämä suhde on sitten muuten mahdoton yhtälö. Eli löysin tästäkin mutan. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa treffeillä, hyvillä treffeillä. Ja eilen. Tykkäsin.

Liian suuret odotukset?

Joskus seuranhaku tuntuu ihan siltä, kuin olisin karkkikaupassa. Kaupassa on tarjolla paljon erilaisia herkkuja, suklaata, lakua, vaahtokarkkia ja huppista siellä myydään myös jäätelöä. Jäätelöt tulee aina kulman takaa ja puskista. Yritän valita itselleni parhaan mahdollisen karkin, mutta en osaa päättää mikä on paras, vaihtoehtoja on liian monta. Voinko ostaa kaikki? Kerätä pussiin kaikki omat suosikit? En oikeastaan edes tiedä mitä karkkia tekisi mieli.

Tehtiin kerran ystävän kanssa ns. mieslistaa eli lista sekä ulkoisista että sisäisistä ominaisuuksista, joita miehen pitäisi täyttää. Liikaa katsottu Kumman kaa –ohjelmaa 😉 Tehtiin tämä ihan huumorimielessä, mutta olihan se hyvä miettiä, minkälaista miestä lähtee etsimään. Omalta listaltani löytyivät ainakin seuraavat asiat: sosiaalinen, huumorintajuinen, avoin, itsevarma, huomaavainen, ihana, ei halua enää lapsia, itsenäinen, pitkähiuksinen, tykkää musiikista, ei haittaa jos on muusikko. Uskon, että tuollainen mies on olemassa, ilman muttia. Odotukset ovat kuitenkin ehkä huomaamattani nousseet liian korkeiksi, ehkä tällä suojaan itseäni. Jos en löydä listan miestä, en ihastu enkä lähde parisuhteeseen, niin ei myöskään tule sydänsuruja.

Parisuhde

En kuitenkaan sanoisi olevani pahasti sitoutumiskammoinen, uskon siihen että oikea kumppani ei ole vielä tullut vastaan. En halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan ihmisen pitää olla oikea minulle. Tällä hetkellä elämässäni on myös paljon muuta ajateltavaa kuin miehen metsästys. Lapset, työ ja opiskelu pitävät huolen siitä, ettei vapaa-aikaa jää liikaa, joten aikaa treffailuun ei ole liiemmin ollut.

Kun sitten löydän oikean ihmisen, joka kestää minua kauemmin kuin ne yhdet treffit, jopa suhteeksi asti, niin mitäs sitten? Minkälaisen suhteen haluaisin? Haluan läheisyyttä, mutta toisaalta etäisyyttä. Tällä hetkellä en osaa kuvitella, että asuisin jonkun kanssa saman katon alla. Minulle kävisi hyvin parisuhde, mutta eri katot. Tämän kuvittelen auttavan vapauden kaipuuseeni, jos haluaa omaa aikaa ja etäisyyttä, niin voi lähteä omaan kotiinsa.

Nautin sinkkuelämästä, mutta kyllä läheisyys, huomioiminen ja kosketus tekee ihmiselle hyvää. Nyt voitte ottaa popparit esiin ja seurata kuinka minun sinkkuilu ja oikean miehen etsiminen edistyy. Palataan!